NHL-seura Carolina Hurricanesin Jussi Jokinen oli tehoilla 1+1 isossa roolissa, kun joukkue nappasi 4-3-voiton Buffalo Sabresista.
Ottelu oli toinen useamman pisteen ilta kolmeen peliin. Suomalaiskonkari myönsi pelaamisen maistuvan tällä hetkellä.
– Olen viihtynyt laidassa paremmin kuin keskellä. Sitä kautta pystyn luistelemaan enemmän ja laukomaan enemmän, Jokinen pohti seuran sivuilla.
– Avausmaali helpotti myös omaa pelaamista. Sen ansiosta itseluottamus on kasvanut.
”Ei kaunista”
Helpolla ei voitto irronnut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Myös Jokinen myönsi tämän.
– Meidän pitää oppia pelaamaan johtoasemassa. Kun johdat maalilla tai kahdella, sitä pitää oppia pelaamaan fiksummin.
Tässä vaiheessa tärkeintä olivat kuitenkin pistelaariin tipahtaneet pisteet.
– Kaksi pistettä oli illan isoin asia. Se ei ole aina kaunista. Tärkeintä oli voitto, aina ei voi pelata kaunista peliä.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.




