Paremmalleen ei voi yhtään mitään ja tämän totuuden sai huomata myös potku-uhan alla oleva Petri Matikainen.
Avangard Omskin KHL-sesonki päättyi lauantaina, kun se hävisi Traktorille 0-4 puolivälierissä. Otteluvoitot olivat myös Traktorille selkeät 1-4, joten jossiteltavaa ei jäänyt.
– Onnittelen Traktoria voitosta. He ansaitsivat voiton tässä sarjassa. Meidän joukkue toi meille ainoastaan ison pettymyksen. Koko sarjassa ratkaisevaa oli kaksi kotitappiota, Matikainen vuodatti Sport-Ekspressille.
– Olen kuitenkin sitä mieltä, että joukkueemme pelasi jokaisessa pelissä paremmin ja paremmin, mutta emme siltikään saaneet mitään aikaan. Tänään pelasimme paremmin kuin aiemmissa otteluissa, mutta emme valitettavasti kyenneet maalintekoon, kun meillä oli siihen mahdollisuus.
– Voin sanoa, että tässä kaudessa oli myös paljon positiivista. Aloitimme valmistautumisen kolme viikkoa myöhemmin kuin kuin muut KHL-valmentajat. Kaiken kaikkiaan meillä oli ihan hyvä kausi. Tulemme analysoimaan joukkueen pudotuspelit.




