Lahden Pelicans käy tällä hetkellä tiukkaa kisaa pudotuspelipaikkoihin liittyen. Viimeisiin kahteen otteluun lahtelaisjoukkueella on selvä lähtökohta. Pisteitä on napsittava pakonlailla.
Silti liian pitkälle Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen ei halua katsoa.
– Itse olemme tähän tilanteeseen ajautuneet, mutta turha siitä on ottaa mitään stressiä. Mennään peli kerralla ja yritetään ottaa pisteitä jokaisesta niistä. Kyllä se on sillä kaavalla mentävä, sillä turha tässä on katsella huomiseen tai ylihuomiseen. Peli kerrallaan, Suikkanen pohti SuomiKiekko-sivustolle Lahden Salpausselän kisojen yhteydessä.
Torstaina kotiottelussa KalPaa vastaan Pelicans pystyi nousemaan kahden maalin tappioasemasta lopulta voittoon. Tapa, millä voitto tuli, oli erittäin iso juttu itseluottamusta ajatellen.
– Etenkin kun meillä oli alla iso pettymys tiistain SaiPa-pelin osalta. Kyllähän se nosti joukkueen itsetuntoa, kun pystyttiin tuolla tavalla tulemaan takaa ja vielä noin kovaa joukkuetta vastaan, Suikkanen myönsi.
Yksi iso haaste lahtelaisjoukkueella on ollut maalienteko laajan rintaman osalta. Ykkösketju Tyler Redenbachin, Pekka Jormakan ja Timo Pärssisen osalta on ollut vireessä, mutta takaa maaleja ei ole niin hirveästi tullut.
– Silloin kun rupesimme tätä nousua tekemään, niin silloin oli melkein vuorotellen joku ketju, joka aina ratkaisi. Mutta onhan se tietenkin tosiasia, että kyllähän ne kaksi kärkiketjua ovat ne, joiden niitä maaleja pitäisi tehdä.
– Kahden muun ketjun roolitukset ovat sitten pikkuisen erilaiset. Heillä tavoite on tietenkin estää sitä, ettei vastustajaa tee maaleja. Esimerkiksi (Tommi) Paakkolanvaaran ketju on erittäin hyvä puolustuksellisesti, niin emme me heiltä välttämättä hirveästi maaleja odotetakaan, Suikkanen kertaili.
Pelicansin runkosarjan toiseksi viimeinen ottelu on luvassa sunnuntaina, kun Lahdessa kotiottelussa vastassa on TPS.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Lahti
Mitä mieltä Suikkanen on SM-liigan taklauspelin nykytilanteesta? Onko tunne vähentynyt kaukalosta? Lue lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.




