ESPN:n lähteiden mukaan Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisen yön NHL-ottelu Boston Bruinsin ja Ottawa Senatorsin välillä on siirretty.
Syynä on Bostronin maratonin maalialueen läheisyydessä tapahtuneet räjähdykset.
Paikallisviranomaisien mukaan räjähdyksissä on kuollut 2 ja loukkaantunut ainakin 23 ihmistä.
Ilta-Sanomien mukaan paikan läheisyydessä oli kaksi suomalaista jääkiekkoilijaa. AHL:ssä pelaava maalivahti Harri Säteri ja TPS:n laitahyökkääjä Nestori Lähde olivat olleet katsomassa Boston Red Sox -baseballjoukkueen peliä ja sen jälkeen he olivat saapumassa katsomaan maratonin maaliin saapuneita juoksijoita.
– Olimme pelissä, ja tarkoitus oli mennä katsomaan maratonia, mutta onneksi tultiin syömään. Olemme alle kilometrin päässä räjähdyspaikasta, Säteri kertoo IS:lle.
Bruinsin riveissä pelaa yksi suomalaispelaaja, maalivahti Tuukka Rask. Senatorsin riveissä ei ole suomalaispelaajia.
Pelin uudesta ajankohdasta kerrotaan myöhemmin.




