Tällä kaudella kahdessa eli KHL-seurassa pelannut puolustaja Mikko Mäenpää liittyy SuomiKiekko-sivuston tietojen mukaan Leijonien MM-leirivahvuuteen ensi viikolla.
Viime kevään MM-kisoissa 10 ottelussa tehot 1+4=5 tehnyt Mäenpää on harjoitellut Jyväskylässä sen jälkeen, kun hänen loppukauden seuransa Lev Praha tippui KHL:n pudotuspeleistä.
Tällä kaudella maajoukkueen puolella Mäenpää on iskenyt 6 ottelussa tehot 3+1=4.
Leijonat kohtaavat tällä viikolla kahdesti Tanskan. Ensi viikolla matkakohteena on Norja, jossa isäntäjoukkue asettuu myöskin kahdesti vastaan.
Sen jälkeen Leijonat palaavat Suomeen, jossa edessä on kaksi ottelua Sveitsiä vastaan Porissa ja Hämeenlinnassa.
Vielä ennen MM-kisoja Leijonat matkaavat Tshekin EHT-turnaukseen.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen




