Neuvostoliiton legendaarisen maalivahti Vladislav Tretjakin pojanpoika on luomassa maalivahtiuraa isoisänsä jalanjäljissä.
Vaikkei neuvostoliiton maalivahti koskaan päässyt NHL:ään, on nuori Maxim Tretjak asettanut tavoitteensa Pohjois-Amerikan suuntaan.
– Kukapa ei tahtoisi Pohjois-Amerikkaan, Maxim kertoi Ria Novosti –lehdelle.
– Olisi tyhmä sanoa, ettei se olisi tavoitteenani jossain vaiheessa uraani.
TsSKa Moskovan ykköskierroksella varaama torjuja kertoi kuitenkin KHL:n olevan ensimmäinen tavoite.
– KHL:n ja NHL:n tasoerot ovat kaventuneet viime vuosina. Minun tavoitteenani on pelata jommassakummassa.
– NHL on unelmani, mutta se on pitemmän aikavälin tavoite. Ensin minun pitää onnistua TsSKA:n kanssa Moskovassa, Tretjak kertasi.
Vaikka sukunimi on sama kuin kiekkoikonille, ei Maximin taival kohti huippua ole ollut helppo.
– Moni luulee, että saan asioita helpommin suhteiden takia. Minun ei auta kuin olla kuuntelematta heitä.
Onko maalivahdin taidot osittain geeneissä?
– Yritin pelaajana, mutta luistelusta ei meinnnut tulla mitään. Menin maalille ja kaikki toimi heti. Ehkä se on geeneissä, Maxim pohti.




