Tiistaina ensimmäisen ottelun kevään MM-kisoissa pelaava Mikael Granlund on seurannut tyytyväisenä Leijonien otteita turnauksessa tähän mennessä.
Minnesota Wildin hyökkääjä on hyvin perillä siitä, mitä Leijonien osalta menneet pelit ovat sisältäneet.
– Olen katsonut kaikki pelit paitsi tuon viimeisen Itävalta-ottelun. Ihan kohtuullisen hyvin tiedän mitä on tapahtunut, Granlund kertoi maanantain jääharjoitusten jälkeen.
Otteet ovat olleet Granlundin mieleen.
– Hyvältä on näyttänyt.
Tiistaina edessä on tämän kevään osalta ensimmäinen maajoukkuepeli. Suurempia odotuksia Granlund ei lähtenyt asettamaan ottelun kohdalle henkilökohtaisella tasolla.
– Vaikea sanoa miten se menee, kun ei ole koskaan tullut samalla tavalla tänne. Miltä tulee tuntumaan ja niin edelleen. Pelataan tiistaina ja katsotaan mitä käy.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen




