Ruotsalaispelaaja ihastui Leo Komaroviin – ”Meistä tuli hyviä ystäviä”

© Kuva: www.dynamo.ru

Leo Komarov on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ruotsalaiseen Linus Omarkiin.

Miehet pelasivat yhdessä KHL:ssä Moskovan Dinamossa kaudella 2009-2010. Sesonki oli samanikäisten pelaajien ensimmäinen KHL:ssä.

Tuossa vaiheessa KHL ei ollut vielä kovinkaan tuttu läntisessä Euroopassa, joten Omarkin maanmiehistä ja Komarovista oli paljon apua.

– Viihdyin Dinamossa oikein hyvin. Siellä oli mukana Johan Harju, Mattias Weinhandl ja meistä tuli hyviä ystäviä Komarovin kanssa, Omark muistelee sesonkia hockeysverige.se-sivustolle.

Omarkin kokemus oli niin positiivinen, että paluu KHL-jäille on edelleen ajankohtainen.

– Koko vuosi oli todella hauskaa ja voisin ehdottomasti ajatella palaavani Venäjälle, Omark sanoo.

26-vuotias ruotsalaispelaaja pelasi viime kauden Sveitsin NLA-liigassa voittaen sarjan pistepörssin tehoin 17+52=69. Tulevalle kaudelle mies tavoittelee ensisijaisesti paikkaa NHL:stä.