Avausotteluissa huikeasti Ruotsin, Kanadan ja Tshekin vipuun laittanut sveitsiläisryhmä pitää jalat tiiviisti maassa.
Joukkue on nimittäin uuden ja haastavan tilanteen edessä. Se lähtee lohkovaiheen loppuihin peleihin selkeänä ennakkosuosikkina.
– Se on tärkeä muutos ja meidän pitää olla valmiita siihen. Se on ollut haasteellista meillä viime vuosina, jo ennen kuin minä tulin tähän hommaan, kokenut kanadalaisvalmentaja Sean Simpson kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Sveitsiä jo muutaman vuoden valmentanut Simpson kertaa joukkueen vaikeuksien ilmaantuneen selvästi heikompia maita vastaan pelatessa.
– Meidän turnaus on usein kaatunut siihen. Emme ole osanneet suhtautua paineisiin oikein. Olemme pitäneet puhuneet aiheesta paljon sitten Tshekki-pelin, joten uskon meidän olevan valmiita.
Ryhmän seuraava haaste tulee keskiviikkona Slovenian muodossa. Simpsonin mukaan sveitsiläiset ovat valmiita.
– Heillä on hyvä joukkue, jossa on myös vaarallisia pelaajia mukana. Saamme olla varuillamme heidän kanssaan.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo




