Tshekin MM-kisoissa ykkösvahdin paikan napannut Ondrej Pavelec muistelee työsulun aikana viettämäänsä aikaa Suomessa.
Lahdessa ja Pelicansissa kuusi peliä pelaamaan ehtinyt tshekkitorjuja kiitteli saamaansa mahdollisuutta.
– Se oli kaikin puolin hieno kokemus. En ollut koskaan aiemmin pelannut Suomessa, joten oli mukava nähdä uusia ympäristöjä ja tapoja pelata kiekkoa, Pavelec kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikutelma suomalaisesta kiekosta oli enemmän kuin hyvä.
– Seura oli hyvin johdettu ja ihmiset olivat mukavia. Se oli itselleni ennen kaikkea loistava mahdollisuus saada hyvätasoisia pelejä alle ja pitää omaa virettään yllä.
– Kaikesta toiminnasta paistoi rehellinen innostus kiekkoa kohtaan. Se oli mukavaa aikaa, Pavelec lisäsi.
Työsulun ajan saamat minuutit auttoivat torjujan omasta näkökulmasta saamaan myös hyvän startin NHL:ssä.
– En usko, että olisin pystynyt pelaamaan tämän kauden tasollani ilman pelaamista Suomessa. Se todella auttoi, kun NHL alkoi. Ja siitä olen todella kiitollinen.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo




