Illan ottelussa Leijonat kohtaava USA tekee ison kokoonpanomuutoksen verrattuna tiistain Venäjä-otteluun.
Joukkueen maalilla torjuu vasta 19-vuotias Anaheim Ducksin organisaatioon kuuluva John Gibson, joka pelaa samalla turnauksen avausottelunsa.
Gibson on tuttu muun muassa nuorten MM-kisoista Venäjältä, jossa hän oli jenkkien ykkösmaalivahti.
Tätä ennen kevään MM-kisoissa USA:n maalilla torjuntavastuuta on kantanut Tampa Bay Lightningin loppukauden ykkösvahti Ben Bishop.
Kolmesta aiemmasta ottelustaan USA on voittanut kaksi. Ainoa tappio tuli tilille tiistaina, kun Venäjä päihitti jenkit lukemin 5-3.
USA:n ja Leijonien kamppailu lähtee käyntiin Suomen aikaan kello 20.15.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen




