Boston Bruins pyrkii tekemään jatkosopimuksen vapaaksi agentiksi heinäkuun alussa mahdollisesti valuvan hyökkääjän Nathan Hortonin kanssa.
28-vuotias laituri iski runkosarjan 43 ottelussa tehot 13+9=22. Pudotuspelien 22 ottelussa tehoja syntyi puolestaan 19 (7+12).
Laituri kärsi kuitenkin pudotuspelien aikaan olkapäävammasta, jonka takia Horton on menossa leikkaukseen kesän aikana.
Parhaimmillaan uransa aikana 31 maalia yhden kauden aikana iskenyt Horton on pelannut kolme viimeisintä kautta Bruinsin riveissä. Seuralla on kuitenkin vaikeuksia pitää miestä riveissä, kun palkkakatto laskee aiempaan verrattuna.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.




