Unibetin jääkiekkolähettiläs Esa ”Tiki” Tikkanen pelasi Jokereissa SM-liigaa kaudella 1999–2000, ja löytyypä miehen jäädytetty paitakin Hartwall Areenan katosta.
Tiki näkee Jokereiden KHL-siirron osana isompaa muutosta, joka vie Suomi-kiekkoa eteenpäin, mutta on nyky-SM-liigalle huono asia. Ja surullinen juttu ennen kaikkea faneille.
Tiki, onko Jokereiden siirtyminen KHL:ään vuonna 2014 kiekkomiehen korvaan hyvä vai huono asia?
– No, jos Suomi-kiekkoa halutaan viedä eteenpäin, niin se on hyvä asia. Mutta nykyiselle SM-liigalle huono.
Miksi näin?
– Iso ja tunteita herättävä seura lähtee pois, kyllä se väkisinkin sarjan kiinnostusta vie. Ja mikä se fiilis on ensi kaudella, kun Jokereiden tiedetään olevan lähdössä? Kyllä tässä pienet kärhämän ainekset on ilmassa kabineteissa.
– Kovia kysymyksiä on myös siinä, että lisääntyykö suomalaispelaajien pako KHL:ään entisestään, ja lähtevätkö muut seurat perässä. Tässä vedetään nyt kuulkaa isoja linjoja suomalaisen jääkiekon kannalta.
– Ja on se sääli fanien kannalta, että Helsingin paikalliskamppailut häviävät. Se on kuitenkin monelle ”se juttu”, ja saa myös meikäläisen surulliseksi, kuumista paikallispeleistä aina syttynyt Tiki herkistelee.
Kiinnostuvatko suomalaiskatsojat KHL:stä ja venäläisjoukkueista?
– Ainakin aluksi uusi liiga varmasti kiinnostaa. Mutta vähän pidemmällä aikavälillä riippuu ihan siitä, millaisen joukkueen Jokerit saa. Ei kukaan mene katsomaan joukkuetta, joka saa koko ajan turpaansa. Se on saletti, oli sarja mikä tahansa. Ja kyllä siinä kova duuni on saada venäläisjoukkueita ja -pelaajia tunnetuksi Suomessa.
– Tämä kauppa antaa kuitenkin resurssit kovan jengin kasaamiseen. Ei noilla markkinoilla muuten pärjätä, Venäjän kiekkopäättäjät ja kuviot hyvin tunteva Tiki linjaa.
Mitkä kommentit Hjallis Harkimolle?
– Onnittelut tietysti, kova bisnesmieshän Hjallis on aina ollut, Tikkanen heittää terveiset




