Tampereen Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n taloudellinen tulos koheni edelliskaudesta lähes 400 tuhatta euroa.
Viimeisimmän tilikauden tulos 69 606,20 €. Edellisellä tilikaudella tulos oli -290 931,48 €, joten parannusta on tapahtunut rutkasti.
– Urheilullisesti Tapparan joukkue paransi sijoitustaan SM-liigassa edelliskauden 12. sijalta toiseksi. Taloudellisen tuloksen parannus on merkittävä, liikevaihto nousi lähes kaksi miljoonaa euroa, ja vaikka kustannukset pystyttiin hallitsemaan hyvin, niin muuan muassa NHL–työsulkupelaajat sekä erinäiset satunnaiskulut rasittivat tulosta kuluneella kaudella, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen toteaa seuran tiedotteessa.
Leinonen uskoo, että tuloskäyrä on jatkossakin positiivinen.
– Lipunmyynnin kehittyminen ja yhteistyösopimusten reilu lisääntyminen olivat myönteisiä asioita. Toisaalta lipunmyynnin odotetaan kasvavan entisestään, koska Tapparan joukkue on myös tulevalla kaudella mielenkiintoinen sekoitus nuorta ja vähän kokeneempaa pelaajaa.
– Päävalmentaja Jukka Rautakorvella alkaa toinen kausi joukkueen peräsimessä ja uskomme pitkäjänteiseen tekemiseen, Leinonen sanoo.
Tappara järjestää kuluvan syksyn aikana SM–liigan paikallisottelun Ilvestä vastaan Tampereen Ratinan stadionilla ulkoilmaotteluna ja tapahtumaan odotetaan noin 16 000 katsojaa. Open Ice –nimellä kulkeva ottelu pelataan Ratinassa joulukuun 14. päivänä 2013.




