Uutisoimme tänään torstaina jo aiemmin uhkaavasta tilanteesta, jossa KHL-seura Traktor joutui keskeyttämään harjoituksensa seuran areenalla ilmoitetun pommiuhan takia (lue tästä).
Traktorin pelaajat joutuivat poistumaan areenalta täydet varusteet päällään. Traktorin toimitusjohtaja Vladimir Kretshin kertoo tilanteesta seuraavaa:
– Joku poika soitti lapsenomaisella äänellä numeroon 02. Hän sanoi, että ”Traktor” on miinoitettu, muttei kuitenkaan täsmentänyt kohdetta, sillä täällä on sekä ”Traktor-Arena” että lasten koulu nimeltä Traktor, Kretshin viestittää Sovetski Sportille.
Lehden mukaan koulu ja jäähalli evakuoitiin ja noin tunnin päästä selvisi, että pommiuhkauksen takana oli 1999-syntynyt poika. Hän on tällä hetkellä paikallisen poliisin hallussa.
Kretshinillä ei ollut tietoa, miksi 14-vuotias poika oli käyttäytynyt ikävällä tavalla. Poliisi selvittää yhä asiaa. Traktorin jäähalli ja koulu ovat jo normaalissa käytössä, joten kyseessä oli kaiketi ikävä pilasoitto.
Traktorissa pelaa yksi suomalaispelaaja, kevään MM-kisoissa vahvasti Leijonien riveissä pelannut Petri Kontiola.




