Mestis-joukkue SaPKon viime kauden kapteeni, puolustaja Anssi Virkki jatkaa Savonlinnassa myös tulevalla kaudella.
SaPKo-kasvatin viime kausi oli vaikea ja mies sai tililleen erilaisten vaivojen vuoksi vain 33 ottelua. Virkki kertoo jopa pohtineensa uran lopettamista.
– Oli hankala kausi henkisesti, fyysisesti ja joukkueenkin kannalta. Vaikka lopettaminenkin kävi mielessä, niin toisaalta en kuitenkaan halunnut laittaa hokkareita naulaan sellaisissa tunnelmissa, Virkki muistelee Itä-Hämeessä.
Jykevä puolustaja kävi maaliskuussa polvileikkauksessa Kuopiossa.
– Kyllä siinä käytiin koko tunneskaala läpi. Kun polvi näytti tulevan kuntoon, niin kipinä alkoi vähitellen palata, Virkki selvittää.
24-vuotias pakki on urakoinut Mestiksessä yhteensä 179 runkosarjamatsia. Keväällä 2011 Virkki saavutti Mestis-pronssia KooKoon nutussa.




