Perjantaina alkava Pitsiturnaus ei ole aivan kaikkien mieleen.
Turnaukseen useampaan kertaan jo osallistumaan ehtinyt Markus Seikola kertoi lähtevänsä Raumalle varsin maltillisin ajatuksin.
– Henkilökohtaisesti ainoa tavoite on se, että pysyy ehjänä. Käytännössä millään muulla ei ole väliä. Se tulee todella nopeasti. Ja olosuhteet siellä ei ole maailman parhaat, puolusta kiteytti SuomiKiekko-sivustolle.
Heikko jää ja loukkaantumisriskit eivät hirveästi houkuta kokenutta pakkia.
– Se tehdään katsojille ja Raumalle se on iso juttu. Mutta ei se henkilökohtaisesti kauhean kiva ole siellä luistella. Jään kunto on huono ja loukkaantumisriski on todella suuri.
Turkuun ja TPS:ään täksi kaudeksi palannut Seikola ymmärtää kuitenkin turnauksen järjestämisen. Hän ei suorilta käsin lähtisi poistamaan sitä kalenterista.
– Se on traditio, joka kuuluu siellä kiekkokalenteriin. Itse olen yleensä ollut joukkueissa, jotka käyvät siellä. Joten sille ei nyt vain voi mitään.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo




