TUTO Hockeyn peräsimeen kuluneeksi kaudeksi palannut Ismo Lehkonen kertoi kaipailleensa harjoituskaudeksi ottelua liigajoukkuetta vastaan.
Valmentaja harmitteli, ettei TPS suostunut kohtaamaan Mestis-seuraa.
– Palloseuralle ei käynyt, että olisi täytetty nakkikattila. Kaikkea kyllä yritettiin, että paikallispeli olisi saatu järjestettyä. Olisivat minun puolestani saaneet pitää vaikka kaikki rahat, Lehkonen pohti.
Valmentaja näki, että turkulaisseurojen kohtaamiselle olisi ollut myös yleisön puolella kysyntää.
– Heillä on rahaa ilmeisesti muutenkin riittävästi. Mielellään olisi kyllä miekkailtu heitä vastaan.
TUTOn pelaa alkusyksyn harjoitusotteluita lopulta kohtuullisen vähän. Syykin on selvä.
– Näitä Mestis-joukkueita vastaan ehtii pelata kauden aikana ihan tarpeeksi. Haluttiin sen takia hieman erilaisia vastustajia, Lehkonen tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo




