Montreal Canadiensia 90-luvun puolessa välissä valmentanut Mario Tremblay päätyi ytimekkäästi sanottuna väärälle puolelle lakia.
QMI Agencyn mukaan 56-vuotias valmentaja pidätettiin rattijuopumuksesta 25. tammikuuta, kun hän jäi poliisin haltuun ajettuaan ajoneuvoa alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tremblay suuntaa oikeuden eteen elokuun 28. päivä, jolloin Mascouchesessa, Montrealin pohjoispuolella asetetaan päivä tuomioistuimen käsittelyn suhteen.
Tremblay valmensi Canadiensia vuosina 1995-1997, luotsaen joukkueen joka kerta pudotuspeleihin, mutta tippuen sieltä aina ensimmäisellä kierroksella.
Hän toimi myös Jacques Lemairen apuvalmentajana kahdeksan vuoden ajan Minnesota Wildissa ja New Jersey Devilsissä.
Canadiensia pelaajana hän edusti yhteensä 12 kauden ajan vuosien 1974-1986 aikana.




