HIFK:n tuorein hankinta Trevor Gillies on ehtinyt herättää jo melkoisesti kohua, vaikka mies ei ole pelannut vaihdon vaihtoa Suomessa.
Perjantain Jokerit-pelissä 13. hyökkääjänä ilman peliaikaa ollut kanadalainen kertoi ihmettelevänsä saamaansa kohua.
– Olen täällä pelaamassa jääkiekkoa. Kaikki pitävät hirveää meteliä tappeluista, koska se on ollut iso osa uraani. Mutta osaan luistella ja pelata myös fyysisesti, Gillies pohti suomalaismedian edessä.
– Rakastan pelata jääkiekkoa. Sen takia on hienoa olla täällä ja nähdä uutta. Suomessa pelataan fyysistä ja pohjoisamerikkalaisen tyylistä kiekkoa, joten uskon sen sopivan myös minulle hyvin.
Perjantaina alle ei tullut vaihdon vaihtoa ja Gillies keskittyi lähinnä omien kannustamiseen. Eikö 60 minuuttia pelkkä istuskelu ota kaaliin?
– Yritän pysyä positiivisena ja olla koko ajan valmiina. Pelaan silloin kuin valmentaja käskee, Gillies vastasi.
– Minulla on vielä paljon tekemistä uuteen pelityyliin sopeutumisen kanssa. Se vie varmasti aikansa, mutta yritän olla positiivinen ja samalla kannustaa muita.
Jokerit ja HIFK kohtaavat uudestaan jo lauantaina. Nähdäänkö uusi vahvistus silloin tositoimissa?
– Toivottavasti. Se on valmentajan päätös – minä olen valmis joka ilta laittamaan kaiken likoon, Gillies tiivisti.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo




