Pitsiturnauksessa maaleja räiskinyt, mutta sen jälkeen vaisummalle linjalle maalinteon suhteen päätynyt Kärpät hävisi oman European Trophyn avausottelunsa Eisbären Berliniä vastaan.
Maalipaikoissa oululaiset olivat selvästi edellä, mutta eivät tuloksessa.
– Vähän suomalainen perisynti, että voitetaan maalipaikat ja 0-4 on taulussa. Kyllä silti uskon siihen, että me pystytään tekemään maaleja. Tietenkin [Rob] Zepp oli hyvä ja pitää antaa krediittiä vastustajalle. Pelasi viisaan vieraspelin, puolusti hyvin ja iski sitten vastaiskuista, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kertaili SuomiKiekko-sivustolle tapahtumia pelin jälkeen.
KalPaa vastaan pelatussa harjoituspelissä ja Eisbären-ottelussa jo viime kauden loppupuolella perisynniksi noussut tehottomuus on vaivannut. Mutta siitä Marjamäki ei ole niinkään huolissaan.
– En usko, että se tulee olemaan mikään iso kynnys meille. Hyvin jo nyt pelasimme itseämme maalille. Sitä kautta uskon, että se tulee sieltä.
– Tämä oli hyvä oppi meille. Pureksitaan tämä ja mennään eteenpäin, Marjamäki tiivisti.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen




