Tulevaksi kaudeksi Eurooppaan ja Sveitsiin Pohjois-Amerikasta palannut kokenut Antti Miettinen on aloitellut uutta projektia Euroopassa hyvin mielin.
Kokenut hyökkääjä oli osa Erkka Westerlundin nimeämää Sotshin ehdokaslistaa. Vieläkö olympialaiset kiinnostavat kokenutta hyökkääjää?
– Kyllähän se kiinnostaa. Se vaatii kuitenkin sen, että kaikki menee todella hyvin. Mutta turha sitä on sen enempää miettiä, Miettinen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
33-vuotiaalla Miettisellä on allaan yhdet olympialaiset sekä kuudet MM-kisat. Sotshi ei enää kuitenkaan pyöri mielessä jokapäiväisessä tekemisessä.
Sveitsiläsiseura Gotteronin matkassa Suomessa käynyt hyökkääjä kertoi tekemisen olevankin lähinnä oman pelin kuntoon saamisessa kauden alla.
– Yritän olla silloin parhaassa mahdollisessa kunnossa ja saada pelin kulkemaan. Se tulee sieltä sitten, jos on tullakseen, kokenut Leijona-hyökkääjä kiteytti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
Mikä sai Antti Miettisen Sveitsiin ja Gotteronin riveihin? Lue miehen mietteitä alustaan uudessa joukkueessa ja ympäristössä myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta!




