Leijonien Juha-Pekka Haataja KHL:n pistepörssin valloittamisesta: ”Turha miettiä etukäteen”

© Kuva: Juha Tamminen

Viime SM-liigakauden pistekunkku toppuuttelee puheita KHL:n pistepörssin valloittamisesta.

Kärpissä pisteitä liukuhihnalta nakuttanut ja Leijonista tuttu Juha-Pekka Haataja on uusien haasteiden edessä ensi viikolla käynnistyvässä KHL:ssä.

Aikooko Haataja vallata KHL:n pistepörssin kärkipaikan?

– No joo, en ole tuota miettinyt. Mulle on aina ollut tärkeää, että saan parhaani itsestäni irti. Sitä tulosta on turha miettiä etukäteen. Se suoritus ratkaisee, Haataja sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

Haataja kuulostaa varsin luottavaiselta ennen sesongin alkamista.

– Kyllä me ollaan parempaan suuntaan menty viimeisten pelien aikana. Tässä on vielä muutama peli aikaa hioa. Kyllä mä uskon, että kun sarja käynnistyy, niin kyllä me valmiita ollaan.

– Ja kyllä mä itsekin olen systeemit oppinut sen verran, että olen myös itse luottavainen.

Sarja-avauksessa ensi torstaina Haatajan Atlant mittelee paikallispelissä Spartakia vastaan.

Marina Mukhametzyanova, Ufa