Lukko-vahti kesähelteillä pelaamisesta: ”Tuntuu hullulta”

© Kuva: Ilari Isotalo

Pohjois-Amerikan kiekkokaukalot viime kauden jälkeen jättänyt Ryan Zapolski kertoo saapuneensa Suomeen ja Raumalle innolla.

Perjantain Pitsiturnaus herätti jenkkivahdissa lähinnä innostusta.

– Tuntuu hullulta pelata keskellä kesää. Mutta siitä tulee mielenkiintoista, Zapolski naureskeli SuomiKiekko-sivustolle.

Uusi maa, uusi kiekkokulttuuri ja uudet pelikaverit. Vaikka ilmassa on vielä paljon epävarmuutta ja totuttelemista, kertoo Zapolski aloittelevan kautensa mielellään hyvissä ajoin.

– Olen kuullut jo, että se on iso asia kaupungille. Joten odotan innolla – koko päivä kiekkoa kuulostaa jännittävältä.

Kausi alkaa Lukolla klo 10.30 perinteisellä Lukko-Ässät-ottelulla. Joko paikallisotteluiden asetelma on tullut ulkomaanavulle selväksi?

– Joukkuekavereista erityisesti Matt (Generous) on jo opastanut asiasta. Tiedän, että vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka eivät pidä toisistaan. On hauska aamusta kokea se itse pelaajana.

Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo

Mitä jenkkivahti ajattelee muuten Suomeen tulosta ja omista vahvuuksistaan maalivahtina? Lue lisää myöhemmin viikonlopun aikana SuomiKiekko-sivustolta.