Rauman Lukko aloitti Sveitsin kiertueensa maukkaalla voitolla, kun se kukisti HC Amri-Piottan keskiviikkona jatkoajalla lukemin 3-2.
Raumalaisten sankareita oli kahdesti osunut ja voittomaalista vastannut Ville Vahalahti. Petteri Nummelin merkkautti itselleen kolme syöttöpistettä.
– Ihan kelpo suoritus meiltä. Peli alkoi tosi hyvin, mutta ensimmäisen erän lopussa ote pääsi vähän hiipumaan, valmennukseen kuuluva Jesse Welling tiivisti seuran sivuilla.
– Toinen erä oli tasainen ja kolmas alkoi nihkeästi. Ote parani kuitenkin koko ajan loppua kohden.
Lukko kohtaa perjantaina Klotenin ja Sveitsin turnee huipentuu lauantaina otteluun Luganoa vastaan.




