Viime kaudella Tapparassa loistavaan kevään pelannut Jarno Koskiranta tarttui kesällä isoon haasteeseen, kun tutun ympyrät vaihtuivat idän ihmeelliseen kulttuuriin.
SuomiKiekko-sivusto tapasi Tampereelta Sibir Novosibirskiin siirtyneen keskushyökkääjän KHL-kauden alla.
– Siinähän se, päivät menee eteenpäin ja homma etenee. Ihan hyvin on lähtenyt – kausi lähestyy koko ajan, Koskiranta kertaili alkuaan uudessa ympäristössä.
Vaikka totuttelu on kaukalon puolella vielä selkeästi kesken, kertoi Leijonistakin tuttu hyökkääjä viihtyneen Siperiassa.
– Kuukauden on uudessa kaupungissakin ehtinyt olemaan. Eikä sekään huonolta tunnu, ihan kiva paikalta se vaikuttaa.
Sibirin kakkosketjussa pelannut Koskiranta kertoi KHL:n ja SM-liigan eron olevan monessa mielessä merkittävä.
– Onhan siinä taktisia eroja varsinkin joukkueiden pelityylissä. Suurin ero selviää varmaan vasta kauden päästyä liikeelle, mutta kyllä siinä nyt jo jotain on huomannut.
Leijona-paidasta hyvä testi
Sotshin olympiajoukkueen ehdokaslistaan nimetty Koskirannan seuraava haaste on Leijonien puolella.
Hyökkääjä nimettiin tuoreeseen Tshekin EHT-turnaukseen matkaavaan nippuun.
– Hieno juttu päästä taas maajoukkueen mukaan. Näkee tuttuja naamoja ja pääsee taas antamaan näyttöjä Leijona-paidassa. Kyllä se aina ihan kiva lisä on.
Vaikka oma tuntuma pelistä on vielä alkusyksyn tapaan hakemista, näki viime MM-kisoissakin esiintynyt Koskiranta tulevan maajoukkueturnauksen palvelevan myös alkavaa KHL-kautta.
– Se on kovatasoinen turnaus, sen avulla saa itsekin vähän testattua, missä oikeasti mennään tällä hetkellä. Parasta saa laittaa taas pöytään.
Ilari Isotalo, Forssa
Twitter: @IlariIsotalo




