HIFK voitti oikeuskiistan Petri Matikaista vastaan

© Kuva: www.hawk.ru

Helsingin IFK:sta kesällä 2012 KHL-liigaan lähtenyt jääkiekkovalmentaja Petri Matikainen myöntää purkaneensa työsuhteensa laittomasti.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kiistan HIFK:n hyväksi. Matikainen myönsi toukokuussa HIFK:n kanteen oikeaksi.

– Myönnän purkaneeni työsopimuksen lainvastaisesti. Koko siirtymisprosessi olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Pyydän toimintaani anteeksi Helsingin IFK:n organisaatiolta ja joukkueen kannattajilta, Matikainen pahoittelee tiedotteessa.

HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen on tyytyväinen oikeuden päätökseen.

– Matikaisen päätös myöntää kanne ja siitä seurannut käräjäoikeuden tuomio olivat oikeita. Tämä osoittaa, että näin ei olisi saanut toimia. Jääkiekon maailmaan kuuluu, että sovituista asioista pidetään kiinni. Seurojen, valmentajien ja pelaajien on kunnioitettava tehtyjä sopimuksia, Valtanen paaluttaa.

Matikainen ja seura ovat sopineet, etteivät kommentoi keskinäisiä asioitaan tämän enempää julkisuudessa.