Kärppien puolustaja pelitavasta: ”Ei tarvitse miettiä sitä tai tehdä jotain kärrynpyöriä”

© Kuva: Ilari Isotalo

Kärppien takalinjoilla kahdessa ottelussa kaksi maalia tehnyt Mikko Lehtonen on ollut vahvassa vireessä koko alkukauden ajan.

Lehtonen on näyttänyt vetävän isolla peli-ilolla ja tekemisessä mukana on ollut sopivasti rentoutta sekä huumoria.

Yksi vahva syy kaiken takana on uuden valmennusjohton tuoma uudistunut pelisysteemi ja pelaamisen pohja.

– Omalla tavalla tykkään nykyisestä pelitavasta, sillä se on nyt selkeää. Ei tarvitse miettiä sitä tai tehdä jotain kärrynpyöriä. Se on kuitenkin yksinkertaista ja selvää peliä, Lehtonen tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.

– Se kyllä helpottaa sitä omaa tekemistä. Ei tarvitse ajatella, vaan se reagointi tulee tuolta selkärangasta. Se on kuitenkin vähän sitä, että jos rupeat miettimään, niin siellä tulee sellaisia seisovia tilanteita. Sellaista ei tarvitse harrastaa.

Ja jos on ollut henkilökohtaisella tasolla pelaaminen mukavaa, niin myös joukkueena homma on lähtenyt hyvin käyntiin. Ainakin tuloksellisesti.

Kaksi peliä ja kaksi voittoa. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.

– Ehdottomasti hyvä startti ja saatiin se mitä haettiin. Pitää kuitenkin olla nöyränä ja jatkaa ihan sitä päivittäistä työntekoa. Kärsivällisesti ja olla sitkeä, niin varmasti hyvin jatkuu, Lehtonen luottaa.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen