Kärpät tiedotti sunnuntaina hankkineensa Leijonien ykkösketjussa viime keväänä pelanneen Juhamatti Aaltosen riveihinsä.
Puhetta riitti muun muassa sopimuksessa olleesta ulkomaalaispykälästä.
Mistä sitten tarkalleen on kyse?
– Aaltosella on koko kauden kattava sopimus ja on sovittu niin, että marraskuun maajoukkuetaukoon asti hän pelaa varmasti meillä. Sitten on aikaikkuna, jossa on mahdollisuus siirtyä ulkomaille. En lähde sitä sen enempää yksilöimään, että minkä pituinen se on, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
– Mutta siinä maajoukkuetauon aikana on mahdollisuus siirtyä ulkomaille, jos tilanne sen niin sallii.
Onko olettamuksena kuitenkin se, että Aaltonen pelaa koko kauden Kärpissä?
– Sitä on tällä hetkellä mahdoton ennustaa, mutta totta kai toivon niin. Juhiksen kanssa on koko kaudesta sovittu ja se antaa ainakin mahdollisuuden siihen, että hän pelaa koko kauden täällä, Aho vastaa.
Liigaan kova hankinta
Aaltosen hankinta on kova juttu niin Kärppien kuin koko Liigan kannalta. Sen oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Aho allekirjoittaa täysin.
– Se, että Aaltonen, joka on maailmanmestari, joka on pelannut KHL:ssä huikealla tasolla, jolla oli ajatuksia lähteä jopa NHL:ään, valitsee Liigan ja Kärpät, niin onhan se tietenkin hieno asia.
– Varmasti antaa viestin, että tämä on hyvä liiga ja täällä on äärimmäisen hyviä pelaajia. Ja tämä on loistava mahdollisuus ja hyvä vaihtoehto hänelle.
Aaltosen hankinnan myötä Kärpät tuskin katselee enää hirveän aktiivisesti markkinoiden puolelle. Näin käy ainoastaan vaikeuksien tullessa eteen terveystilanteiden puolella.
– Kyllä ainakin tällä hetkellä ajatus on se, että tämä joukkue pitää saada vain yhtenäiseksi ja kaikki koostumukset sellaiseen malliin, että ne toimivat. Ei ole mitään hakua päällä.
– Tietenkin jos tulee loukkaantumisia, niin sitten pitää miettiä, että mikä on tilanne. Aktiivista hakua ei todellakaan ole tällä hetkellä päällä, eikä tarkoitus ole hakea mitään pelaajaa, Aho tuumaa seuran tilanteesta.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen




