Tämän takia ex-Kärppä Juha-Pekka Haataja valitsi moskovalaisen Atlantin

© Kuva: Juha Tamminen

Kärpissä vielä viime sesongilla loistanut Juha-Pekka Haataja vaihtoi moskovalaiseen Atlantiin ja KHL:ään.

Seuravalinnassa painoi muutama seikka.

– Totta kai siinä kartoitettiin erilaisia vaihtoehtoja, mutta aika nopeasti tuli selville, että sijainninkin kannalta… ja Atlantin johtokin halusi minua tosi kovasti… ja itsekin halusin tulla tänne, Haataja sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

Sijainnin lisäksi valinnassa painoi Janne Niskalan pelaaminen Atlantissa.

– Täältä on helppo kulkea kuitenkin Suomeen silloin tällöin. Toinen suomalainen on joukkueessa eli hän auttaa minua pääsemään alkuun. Kyllä nämä kaikki vaikuttivat valintaani.

Atlantista Haatajalla oli jo ennakkotietoja.

– Agentti kertoi tietenkin aika paljon etukäteen. Tässä heinäkuun aikana oppi ja pääsi hyvin sisään systeemiin. Kyllä mulla joku käsitys oli. Lisäksi kyselin muilta KHL:ssä jo pelanneilta, että minkälaista touhu täällä on. Kyllä mulla jonkinlainen käsitys oli ennen kuin tulin tänne ja mielikuvat ovat olleet oikeat.

– Varmaan jonkunlaisia ennakkoluuloja oli, mutta kyllä ne aika nopeasti karisi pois. Meilläkin kaikki ulkomaalaiset asuvat samassa rakennuksessa ja helposti pääsee Moskovaan viettää vapaa-aikaa, jos sitä vapaa-aikaa on. Voin sanoa rehellisesti, että olen positiivisesti yllättynyt Venäjästä ja ruoasta ja kaikesta olemisesta. Olen kyllä positiivisesti innostunut.

Niskalasta on totta tosiaan ollut paljon apua.

– Janne on auttanut, sillä hän on ollut täällä aiemmin. Ilman häntä olisin varmasti ollut enemmän ja enemmän pulassa, että kyllä Janne on ottanut mut niin sanotusti siipien suojaan. Tosi hyvä juttu.

Marina Mukhametzyanova, Ufa