Tampereelta Turkuun. TPS:ään täksi kaudeksi siirtynyt Matias Sointu kertoi uuden alun kauteen lähteneen mallikkaasti liikkeelle.
SuomiKiekko-sivusto tapasi 23-vuotiaan hyökkääjän voitetun Ässät-pelin jälkeen.
– Ensimmäisenä mieleen jäi varmaan kolme pistettä. Hyvä voitto ja loistava tunnelma – mikäs sen parempi tapa aloittaa kotona, Sointu kertasi ajatuksiaan ensimmäisen pelin jälkeen.
Kakkosketjussa Camilo Miettisen ja Marko Virtalan kanssa puurtava laituri kertoi myös oman ketjun pelin maistuneen.
– Tämä oli vasta toinen pelimme yhdessä tällä kaudella. Hiljalleen alkavat ne kaverit löytyä myös sieltä kentältä. Hyvä, että saatiin maali nyt palkinnoksi.
”Meiltä ei odoteta mitään”
Uudessa ympäristössä viihtynyt Sointu kertoo myös henkilökohtaisesti maisemanvaihdon piristäneen. Viime kaudella Ilveksessä hyvät tehot 14+18=32 nakuttanut hyökkääjä lähti Turkuun uuden askeleen toivossa.
– Tavoite on, että pystyisi kehittämään omaa tekemistään ja ottamaan taas yhden askeleen eteenpäin oman pelini kanssa.
– Ja hyvin on sopeutuminen mennyt. Joukkue on tiivistynyt hyvin ja varmasti se hitsaantuu vielä paremmin yhteen, mikäli pelit jatkuvat tähän malliin.
Mikä on TPS:n iskukyky tulevalle kaudelle?
– Uskon, että meillä on pieni yllätysmomentti tähän kauteen. En usko, että meiltä odotetaan oikeastaan mitään. Meillä on hyvä nippu taitoa – ja varsinkin roolit ovat kunnossa, Sointu tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo




