Anaheim Ducks järjesti melkoisen ilotulituksen yön NHL-kierroksella.
Anaheim oli tyly isäntä New York Rangersille. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen juhliin selkein 6-0-numeroin.
Ducksin suomalaiset olivat hyvin edustettuina. Teemu Selänne saalisti kauden avauspisteensä keräten kaksi maalisyöttöä.
Saku Koivu puolestaan iski kauden toisen maalinsa vieden Anaheimin 5-0-johtoon. Myös puolustaja Sami Vatanen merkkautti avauspisteensä alustaen Daniel Winnikin tekemään 3-0-maalin.
Vatanen pelasi kokonaisuudessaan huikean pelin. Puolustaja keräsi tehotilastoon kovan lukeman +5. Noin 19 minuuttia pelannut suomalainen valittiin ottelun kakkostähdeksi.




