JYP saalisti KalPan päänahan toistamiseen tällä kaudella, kun kotijoukkue kaatoi savolaiset Jyväskylässä futislukemin 1-0.
Tasaisen ja tiukan kamppailun avainmiehiä olivat kauden ensimmäisen nollapelinsä torjunut Tuomas Tarkki sekä illan ainoan osuman värkännyt Ossi Louhivaara.
– Kova taistelupeli. Sellaisia nämä meidän pelit ovat olleet, eikä niissä maalipaikoilla juhlita. Tarkkaa pelaamista ja hyvin pitkälle keskialueella ratkotaan näitä pelejä. Ehkä me ollaan jo hieman liiankin tuttuja ja peli meni vähän nyhjäämiseksi, JYP-luotsi Marko Virtanen arvioi seuransa verkkosivuilla.
JYP ja KalPa kohtasivat toisensa kahdesti juuri ennen kauden alkua European Trophyssa. Hurrikaanilauma on vienyt KalPaa reilun kuukauden sisään neljästi yhteislukemin 9-2.
– KalPa yritti kiekotella paljon ja saada meidän jätkiä juoksemaan pois. Hyvin maltettiin, ettei 1-0-tilanteessa juostu pihalle pelistä, jolloin he olisivat päässeet kovalla vauhdilla haastamaan meidän puolustajia, Louhivaara linjasi.
JYP matkustaa tänään Porin Ässien vieraaksi. KalPa puolestaan isännöi SaiPaa.




