Kärpät ei lopulta hävinnyt yhtään peliä lokakuussa, kun se otti 12. peräkkäisen voittonsa SaiPan kustannuksella tiistaina.
Mutta helpolla se ei tullut. Oululaisjoukkue johti peliä jo 4-2, mutta SaiPa tuli tasoihin. Lopulta voittomaalikilpailussa Joonas Donskoi ja Mika Pyörälä nappasivat isomman pistepotin joukkueen mukaan kotimatkalle.
– Tultiin todella latautuneena peliin, kuten yleensäkin on vieraspeleihin tultu. Mutta kahden viimeisen erän suhteen ei tarvitse ihmetellä, että miksi SaiPa on liigan paras koitjoukkue. Oltiin mukamas scoutattu heidän hyvää suorahyökkäyspelaamista, mutta silti olimme sen kanssa kyllä koko illan ajan vähän purjeessa, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
– Tietenkin hyvä, että haettiin voitto. Se on kova juttu, Marjamäki tiivisti.
Kaksi pistettä oli varsin hyvä saldo oululaisjoukkueen luotsin Marjamäen mukaan.
– Jos neljä maalia menee omiin ja silti voittaa, niin on joukkueessa jotain hyvää. Kaksi pistettä, enempää ei kyllä ansaittukaan.




