Nuoren Lukko-pakin piina päättyi: ”Välillä tuli vielä pieniä katkoksia”

© Kuva: Ilari Isotalo

Alkukaudesta katsomosta pelejä seuraamaan joutunut Jesse Virtanen oli lauantai-iltana silminnähden onnellinen mies.

Pitkä piina päättyi, kun nuori puolustaja teki ensiesiintymisensä tämän kauden Liigassa. Se sai syystäkin nuorelle puolustajalle hymyn suupieliin.

– Mukava oli ainakin olla taas kehissä. Halli oli täynnä ja ottelussa oli hyvä tunnelma. Joten teki kyllä hyvää päästä taas tositoimiin, Virtanen kertasi 1-0-voiton jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.

Voitto oli kaikin puolin maukas vaisusti alkukaudesta esiintyneelle raumalaisryhmälle. Se nosti joukkueen tasaisessa sarjataulukossa jo sijalle seitsemän.

– Hyvä taistelu, jaksettiin painaa loppuun asti. Joten pitää olla tyytyväinen tähän iltaan. Tärkeät kolme pistettä meille.

”Vähän oli hakemista”

Virtasen omasta pelistä huomasi vielä kohtuullisen pitkän tauon tosipeleistä. Kiekollisesti taitava puolustaja myönsi avauspelin olleen ajoittain vielä hieman totuttelua.

– Vähän oli hakemista rytmin ja muun perusasioiden suhteen. Välillä tuli vielä pieniä katkoksia. Mutta eiköhän se siitä lähde vielä kulkemaan, kunhan saa lisää pelejä alle.

Joukkueena Lukon peli otti menneellä viikolla jälleen isoja askelia eteenpäin. Virtanen kertasi menneen viikon olleen kaikin puolin kiitettävä.

– Pelillisesti hyvä viikko meiltä. Kolme peliä ja kuusi pistettä, joten ihan kohtuullinen viikko. SaiPa-pelistä voittokin oli tarjolla, mutta muuten voi olla ihan tyytyväinen myös tulokseen.

Mikä on Lukon pelissä parantunut viime peleissä? Alkukaudesta katsomosta käsin kamppailuja seurannut pakki nosti esille tiivistyneen alakerran.

– Puolustuspeli on parantunut koko ajan. Sitä kautta on saatu luotua myös enemmän paikkoja. Tänäänkin yhdestä tehdystä maalista huolimatta saatiin kyllä hyvin rakenneltua paikkoja.

Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo