HPK kohtaa illalla Bluesin. Ottelu on ritarimiehistön ensimmäinen keskiviikkona päävalmentajaksi nimetyn Pasi Arvosen alaisuudessa.
Alkukauden HPK:ta käskyttänyt Kai Rautio sai lähtöpassit maanantaina. Pari päivää myöhemmin HPK tiedotti, että pitkään apuluotsina vaikuttanut Arvonen nousee ykkösmieheksi.
HPK pelasi Arvosen johdolla jo viime perjantaina Ilvestä vastaan, jolloin Rautio oli seuran mukaan sairaslomalla.
Turbulenssin jälkeen Hämeenlinnassa halutaan jättää menneet taakse.
– Puhtaalta pöydältä lähdetään ja katsotaan eteenpäin. Joukkue lataa itsensä sellaiseen iskuun, että enää sitä tuskaa ei kentällä näy mitä on aiemmin ehkä näkynyt, Arvonen lupailee seuran verkkosivuilla.
HPK on ennen illan kierrosta sijalla 12. Kaksi ottelua enemmän pelannut Blues on sarjataulukon pohjimmaisena.




