Lukko ja Pelicans järjestivät tiistai-illan kierroksella kunnon maalikarkelot.
Pelicans haki 7-4-vierasvoiton Raumalta, vaikka isäntien Petteri Nummelin iski Lukolle hattutempun. Näin pussinokat varmistelivat asemiaan sarjan kärjessä.
Ottelusta odotettiin tasaista ja vähämaalista, mutta toisin kävi.
– En olisi ikinä uskonut, että tässä pelissä tehdään 11 maalia. Eka erä oli meiltä kaikista tasapainoisin ja pääsimme kahden maalin keulille kaverin kassarin pienellä avustuksella, Pelicans-valmentaja Pasi Mustonen toteaa seuransa verkkosivuilla.
Kolmannessa erässä tehtiin yhteensä kuusi osumaa.
– Kolmas erä oli sitten aika erikoinen, heh. Mutta kyllä se jotain kertoo tästä joukkueesta, että pystytään voittamaan heikommallakin pelillä.
– Pelaajista Pekka Saarenheimo oli selkeästi illan suurin onnistuja. En ole koskaan nähnyt häneltä sellaista laukausta, minkä hän kiskaisi 4-6-maalissa, Mustonen ihastelee.
Saarenheimo tulitti ottelussa tehot 2+3.




