Suomen jalkapallomaajoukkueen konkareihin kuuluva ja kotimaahan HJK:hon kuluvan vuoden alussa palannut Teemu Tainio kertoo jääkiekkokannatuksestaan HIFK:n kotisivuilla.
Mies on kannattanut HIFK:ta jo lapsesta lähtien. Hän kannattanut seuraa jo 12-vuotiaasta lähtien, eli jo 22 vuoden ajan.
– Torniossahan kaikki ovat yleensä Kärppien faneja, mutta minulle Kärpät ei vaan koskaan sanonut yhtään mitään. Tykästyin IFK:n pelityyliin, koska se on aina ollut sellaista räiskyvää. Vähän samanlaista kuin itselläni futiskentillä, Tainio kertoi.
– Fanius on tässä vuosien varrella vaan syventynyt, kun on oppinut tuntemaan pelaajia ja käynyt täällä matseissa. IFK-sydän sykkii vahvasti tälläkin hetkellä.
Tainion kotoa löytyy useita IFK:n pelipaitoja.
– Silloin kun Jere (Karalahti) oli aikoinaan IFK:n pelaaja, niin hänen paitansa tuli hankittua. Kaapista löytyy myös Kimmon Kuhdan sekä Ville Peltosen paidat, että hyvä kokoelma on jo kertynyt.
Kotimaisen futiskauden päättyessä Tainio viettää parhaillaan vuosilomaansa.
– Nyt on paras jakso kaudesta meneillään, eli loma. Marraskuu nyt puhallellaan tässä vielä ja joulukuussa sitten jatketaan treenaamista ja aloitetaan valmistautuminen seuraavaan kauteen
Tainiolla on myös hauska lempinimi ”Tornion Terrieri”.
– En nyt muista kuka kyseisen lempinimen minulle antoi, mutta eiköhän se tule siitä, kun palloa tulee välillä jahdattua kentällä kuin terrieri.




