Leijonien alakerrassa vääntänyt Tuukka Mäntylä myönsi Venäjä-pelin alun hermostuneisuuden.
Kokenut pakki jakoi Erkka Westerlundin mietteet energian karkaamisesta yli.
– Tässä on kuitenkin kovia panoksia ja muuta. Kaikilla on hirveät näytönhalut. Sen lisäksi alla on uusi ryhmä, mikä vaikeuttaa aina alkua, Mäntylä pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Tärkeintä avausillassa oli kuitenkin voitto. Sen myötä tuleviin kamppailuihin on jo huomattavasti helpompi lähteä.
– Nyt pitää vain jatkaa hitsautumista ja saada viisikot toimimaan. Mikäli pystytään jatkamaan tästä, mihin Venäjä-pelissä lopetettiin, uskon lauantaina tulevaan ihan hyvä tulos.
”Hyvä pöhinä päällä”
Leijonat jatkaa kamppailuitaan lauantaina, kun vastaan asettuu Ruotsilta pahasti 6-0 nokkaan saanut Tshekki.
KHL:stä Suomeen hetkeksi palannut Mäntylä kuuluu siihen pelaajaryhmään, joka on kehunut olevansa mielellään takaisin Suomessa edes hetken.
– Ryhmässä on hyvä pöhinä päällä. Ja onhan se mukava saada pieni breikki pitkään kauteen KHL:ssä. Aina kivaa vaihtelua päästä käymään kotona ja Suomeen pelaamaan.
Siperia opettaa, mutta ei sekään taida voittaa Tamperetta?
– Eihän sitä voita mikään, Mäntylä virnisti.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo




