Ruotsin valmistautumista ensi viikolla alkavaan Karjala-turnaukseen ovat leimanneet viikonlopun aikana useat muutokset joukkueeseen. Jo lauantaina Lausannen Daniel Bång nostettiin Tom Wandellin tilalle ja sunnuntaina muutoksia tuli kaksi lisää.
Sekä Brynäsin puolustaja Simon Bertilsson että HV71:n hyökkääjä William Karlsson joutuvat jättämään turnaukseen loukkaantumisten takia.
Perjantaisen Elitserien-ottelun kesken jättämään joutunut Bertilsson ei ehdi ajoissa pelikuntoon ja Karlsson puolestaan kärsii lonkkavaivoista.
– Meidän käsityksemme mukaan hän tarvitsee alkavan viikon kuntoutusta ja lonkkansa hoitamista varten. Riskinä on liian suuri kuormitus. Sen takia olemme päätyneet tähän ratkaisuun ja toki myös seuran takia, HV71:n fysio Andreas Frostenmark sanoi Sportbladetille.
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts on kutsunut kaksikon tilalle joukkueeseen Tobias Viklundin Avtomobilist Jekaterinburgista ja Dennis Rasmussenin Växjöstä.




