Bluesista tuttu Niklas Tikkinen kiekkoilee joulutaukoon asti Mikkelin Jukureissa.
SuomiKiekko-sivusto jututti lupaavaa puolustajaa TUTOa vastaan kärsityn tappion jälkeen.
– Hyvä juttu. Tärkeintä on saada peliaikaa, joten ihan mielellään ollaan täällä, Tikkinen kertasi.
Jukureissa tarjolla on isoa tonttia joukkueen alakerrassa, mikä on tärkeää kiekollisesti taitavalle pakille.
– Kiva päästä pelaamaan. Parannettavaa jäi, mutta eiköhän se hiljalleen mene oikeaan suuntaan niin henkilökohtaisesti kuin joukkueena.
Nuorten kisat mielessä
Iso rooli ja vastuu palvelevat samalla U20-kisoja, jotka pelataan vuoden vaihteessa Malmössä. Tikkinen kuuluu siihen pelaajaryhmään, josta tuleva joukkue kasataan.
– Onhan se iso tavoite. Kaikki siellä haluaa pelata.
Venäjän turnauksessa jätti Tikkiselle hyvän kuvan Nuorten Leijonien iskukyvystä.
Pakki uskoo nuorten Leijonien mahdollisuuksiin myös tulevissa kisoissa.
– Tuntuu, että tässä on parin vuoden aikana ollut todella iskukykyisiä joukkueita. Enkä usko tämän vuoden tekevän mitään poikkeusta, Tikkinen tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo




