Phoenix kompastui Vancouverissa – Lauri Korpikoski pian valmis kaukaloon

© Kuva: Getty Images

Phoenix Coyotesin suomalaisvahvistuksella Lauri Korpikoskella ei ole meneillään uran helpoin NHL-kausi. Korpikoski on jo toista kertaa sivussa kuluvan kauden aikana loukkaantumsien vuoksi. Paluu kaukaloon on tosin tapahtumassa aivan lähipäivinä, mies kertoi SuomiKiekko-sivustolle perjantaina.

Lauri Korpikosken, 27, viimeisin loukkaantuminen on ylävartalovamma. Tarkemmin sanottuna aivotärähdys, mikä tuntuukin olevan NHL-pelaajien yleisin loukkaantumisen syy näinä päivinä. Suomalaisista parhaimmillaan samasta vaivastra kärsii Minnesota Wildin Mikael Granlund.

Korpikoski on huilannut peleistä nyt kolmisen viikkoa. Aiemmin turkulainen oli lokakuun lopulla sivussa kolmesta ottelusta, silloinkin ylävartalovamman vuoksi.

Viimeisin loukkaantuminen tuli Korpikoskelle ikävimpään saumaan, sillä suomalainen oli juuri pääsemässä hyvään vauhtiin. TPS-kasvatti iski neljään otteluun ennen vammaa tehot 3+2 ja +4.

– Harmittaa kyllä siinä mielessä, että peli alkoi juuri kulkea. Mutta nämä kuuluu tähän hommaan, että välillä tulee kolhuja ja sitten ollaan sivussa. Paluu ei onneksi ole enää kaukana. Päivistä puhutaan, aamujäät Vancouverissa väliin jättänyt Korpikoski totesi perjantaina Vancouverissa SuomiKiekko-sivustolle.

Uusi omistaja

Phoenix on selvinnyt ilman Korpikoskea toistaiseksi hyvin tiukasti kilpaillussa läntisessä konferenssissa. Etenkin kotonaan (9-2-2) Coyotes on ollut tällä kaudella. Ainostaan Anaheimilla, Pittsburghilla ja Tampalla on liigassa Phoenixia kovempi kotisaldo. Kovaa kotiareenaa Phoenixin on tosin pystyttävä hyödyntämään myös jatkossa.

– Kotona ollaan oltu tosi hyviä ja siitä on itseasiassa tullut aika pahakin paikka pelata vastustajalle. Mutta niin sen tässä liigassa pitää ollakin. Kotona pitää voittaa ja vieraissa olla hieman päälle ”viis sataa” (= hieman yli 50% pisteistä), Korpikoski tietää.

Myös kaukalon ulkopuolella Phoenixilla menee nyt paremmin. Seura sai usean vuoden taistelun jälkeen itselleen uuden omistajan (George Gosbee), joten seura on ja pysyy Arizonassa. Taustatilanteen vakintuuminen näkyy pidemmällä aikavälillä varmasti myös jään tasolla.

– Ei sitä muutosta ehkä jokapäiväisessä tekemisessä nyt huomaa, mutta varmasti tämä tuo nyt tänne jatkuvuutta. Uusia pelaajia on myös nyt helpompi saada, kun omistajapuoli on hallussa. Aiemmin tänne ei ehkä tuon tilanteen vuoksi kauheasti pelaajat ole halunneet tulla, Korpikoski avaa taustoja.

Pitkä kaava

Perjantain ottelu Vancouverissa oli kaksijakoinen. Kotijoukkue Canucks karkasi toisessa erässä Jason Garrisonin ja Henrik Sedinin maaleilla 2-0- johtoon, jonka jälkeen joukkue lopetti pelaamisen täysin. Kolmannessa erässä jäällä olikin vain yksi joukkue, Phoenix. Sen jälkeen, kun Canucksin Jannik Hansen lapioi ohi täysin tyhjästä Phoenix-maalista muuttaakseen lukemat 3-0:aan, Coyotes käänsi pelin kahdessa minuutissa.

Antoine Vermetten ja David Mossin maaleilla peli oli hetkessä 2-2.

Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi Vancouverin Chris Higgins, joka purjehti läpi vasemmasta laidasta ja upotti rannelaukauksen ohi Phoenix-vahti Mike Smithin.

– Pelasimme ihan hyvin tänään ja olimme ottelussa sisällä, mutta viimeinen päättäväisyys puuttui ja hävisimme ottelun, kuittasi Phoenixin valmentaja Dave Tippett taiston.

Vancouverin leirissä ei tiedetty, oliko voiton jälkeen lasi puoliksi tyhjä vai täysi. Joukkueen helmasynniksi on muodostunut tapa lopettaa pelaaminen johtoasemassa kolmannessa erässä. Niin kävi jälleen kerran eikä Phoenix jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä.

– En tiedä, mitä kolmannessa erässä tapahtui. Olen iloinen voitosta, mutta en todellakaan tavasta, jolla se tuli. Meidän on päästävä eroon tästä kyvyttömyydestä tappaa pelejä. En ala haukkumaan joukkuettani, voitimme ottelun, mutta meidän on muutettava asennettamme, totesi puolestaan Vancouver-luotsi John Tortorella.

Vancouver on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä. Phoenix on hävinnyt neljästä edellisestään kolme. Voiton myötä Vancouver nousi kahdeksantena lännessä olevan Phoenixin kanssa tasapisteisiin, mutta pysyy sijalla yhdeksän, koska sillä on kaksi ottelua Coyotesia enemmän pelattuna.

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala