Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Tuomo Ruutu on päässyt loukkaantumisen jäljiltä NHL-kaukaloissa hyvään vauhtiin. Silti miehen ympärillä leijuu vahvat siirtohuhut.
SuomiKiekko-sivusto tavoitti maanantaina Tuomo Ruutun matkalla Washingtoniin. Vielä tosin joukkueen kone ei ollut noussut Carolinasta kohti valtion pääkaupunkia. EVU-kasvatti on juuri nyt innoissaan päästessään pelaamaan NHL:ssä terveenä ja vieläpä isossa roolissa.
Helppo ei startti kauteen kuitenkaan ollut Ruutulle, jolla on takanaan kaksi lonkkaoperaatiota. Joukkueena Hurricanes on pelannut kauden toistaiseksi epätasaisesti. Joukkueen epätasaiset otteet ovat synnyttäneet myös siirtohuhuja, joiden ytimessä on tiivisti ollut myös Ruutun nimi.
Tuomo, nyt rehellisesti: kuinka vahvasti noihin siirtohuhuihin reagoi ja kuinka paljon niitä tulee mietittyä?
– Ite luen tosi vähän lehtiä, mutta kaverit niistä aina kertoilee. Ainahan niitä huhuja on ja usein ne pitävät jopa paikkansa. Totta kai niin voi nytkin tapahtua, ja välillä sitä leikittelee ajatuksella, että mitä jos siirto tulee. Mutta päivä ja peli kerrallaan tässä pitää mennä. Jos kohta ollaan muualla, sitten ollaan. Minkäs sille teen, heh.
Millainen lähtö oli kauteen kahden lonkkaoperaation jäljiltä?
– Tuntui alkuun, että nyt tulee kyllä pitkä kausi. Väsyin alussa tosi helposti eikä meinannut oikein lähteä. Mutta viime aikoina on mennyt mukavasti.
Mitä olen pelejänne katsellut viime aikoina, niin ei paljon näytä, että mies on juuri palannut kaukaloon pitkältä tauolta. Miten peli voi kulkea noin hyvin näin äkkiä?
– En osaa oikein itsekään sanoa, että miten se yhtäkkiä lähti kulkemaan. Varmasti ne asiat auttavat, mitä kesällä pystyin tekemään. Olen kyllä itekin ihmetellyt, että miten tuntuu nyt niin hyvältä tuo pelaaminen. Tietenkin itseni pitää pystyä jatkossa tuomaan entistä enemmän tehoja peliin.
Uskotoko tai pelkäätkö, että jossain vaiheessa kautta kuitenkin isket seinään fysiikan kanssa?
– En itseasiassa usko. Ollaan tässä nytkin pelattu joka toista päivää ja isoja minuutteja, mutta ei ole tuntunut sen enempää jäsenissä. Juuri nyt olen intoa täynnä kuin ilmapallo. Tekee vain mieli pelata.
Joukkueena on ollut vaikeampaa, vaikka hyviäkin jaksoja on ollut. Joukkue on välttänyt jyrkimmät laskut, muttei ole päässyt kovimpiin nousuihinkaan. Oletteko kuitenkin vielä iskuasemissa?
– Iskuasemissa ollaan, mutta ei tässä kyllä ole varaa hävitäkään. Meidän playoffit ovat alkaneet jo. Huomenna on iso divisoonapeli Washingtonissa ja se pitää hoitaa. Tää on kova liiga. Pari voitat ja kun hetkeksikään huokaiset, niin olet taas kaivanut itsellesi kuopan. Surkeaan ylivoimaan ollaan hävitty paljon pisteitä, niin sunnuntainakin (Vancouver).
Ylivoima on tosiaan ollut surkeaa (12.0%). Pitäisikö kiekkoa vain laittaa viivaan ja sieltä maalille nyt, kun on vaikeaa?
– Sitä pitäisi laittaa sinne silloinkin, kun se toimii. Kun katsoo, miten noi hyvät joukkueet sen tekee, niin sieltä sitä kiekkoa laitetaan tulemaan. Se sitten avaa muuallekin tilaa. Ylivoimassahan alivoimanelikko tekee vimmatusti töitä tappakseen jäähyn. Jos et siihen työmäärään pysty ylivoimalla mätsäämään, niin tulosta ei tule.
Miksi itäinen konferenssi on niin paljon heikompi tasoinen kuin länsi? Huomaako sen pelatessa?
– Tää on tosi jännä juttu. Tuloksethan tätä puoltaa, että länsi jyrää itää vastaan, mutta mistä syystä… Se on vaikeampi kysymys. Ei sitä kaukalossa kyllä pelin tasossa huomaa. Ehkä lännessä peli on vähän fyysisempää ja puolustusvoittoisempaa. Ei niin avointa kuin idässä.
Kuinka kovasti janoat Sotshin Olympialaisiin?
– Onhan se aina välillä mielessä. Kyllä tässä vaikean alun jälkeen joka päivä haluaa näyttää, että kuuluu joukkueeseen. Kaiken laitan jäällä ja sen ulkopuolella peliin, että pääsen jengiin. Se olisi upea mahdollisuus. Eikä vain se, että sinne pääsee kerran neljässä vuodessa, vaan mahdollisuus oikeasti voittaa. Moni ei saa koskaan sitä mahdollisuutta.
Keskustelua käydään jo kulisseissa siitä, osallistuuko NHL Olympialaisiiin Etelä-Koreassa 2018 vai tuleeko ohjelmistoon takaisin World Cup. Mitä mieltä sinä olet?
– Olympialaiset on niin iso kunnia jokaiselle pelaajalle, että kyllä monet haluavat pitää sen kalenterissa jatkossakin. Se on legendaarinen tapahtuma, missä pelaa kaikki parhaat. Hienot tasonmittaukset tehdään siellä. Ilman muuta Olympialaiset. Hyviä kokemuksia mulla on tosin World Cupistakin, että ei siinä mitään.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala




