Osa A, sukujuhla.
Sukulaiset (ja toimittajat) odottavat lentokentän Hiltonissa. Pojat saapuvat puvuissa, valkolakkien tilalla on kultakypärät, kasvoilla vakavat ilmeet.
On tultu Ruotsista asti, ja hiljainen asetelma on lähes harras. Käteen ruusu.
Isoisä (Kalervo Kummola) pitää vakavahkon puheen, jolle taputetaan vähän väkinäisesti.
Sitten puhuu ylpeä isä (Karri Kivi) ja hyvin opetelluin sanoin juhlakalu itse, Teuvo Teräväinen. Lopuksi kakkukahvitellaan ja jutellaan sukulaisten (ja toimittajien) kanssa. Otetaan sieviä yhteiskuvia.
Pojat hoitavat osuutensa vähän ujosti mutta ehdottoman tyylillä. Nöyrästi.
Osa B, kansanjuhla.
Pojat saavat hotellilta lähtiessä evääksi Subi-palat (2 kullekin) plus limpparipullon ja istahtavat hulppeiden limusiinien kyytiin. Letka valuu Helsingin ytimeen, jossa nuorisovoittoinen, kirkuva ja kännykkäkuvaava lauma odottaa ihastuksensa kohteita.
Pojat hoitavat osuutensa lavalla hymyillen, jakavat hyvää mieltään yleisölle. Laulavat ja laulattavat, hyppivät ja hypityttävät. Vähän vähemmän ujosti, mutta edelleen tyylillä.
*
Suomen tuoreimpia maailmanmestareita oli ilo seurata.
Nuoret miehet ovat tahkonneet vuosikaudet yhdessä läpi poikamaajoukkueita ja saivat nyt huipennuksena vyölleen tittelin, jota arvostetaan monessa kiekkomaassa korkealle yli aikuisten maailmanmestaruuden.
Tästä Joukkueesta oli turha yrittää bongata ”pasinurmisen ilmaveivejä”. Totta kai kahden viikon rääkkiä (9 peliä!) kuuluu juhlia Ruotsin yössä – ja varmasti vielä Suomenkin – mutta senkin voi julkisuudessa tehdä tyylillä, näiden jätkien tavoin, esikuvien tavoin.
Ja esikuvia he nuoresta iästään huolimatta monelle pikkujunnulle viimeistään sunnuntain jälkeen ovat.
*
Jokaisesta maailmanmestarista ei tule kansainvälistä staraa, ei välttämättä edes kotimaista, mutta perusedellytykset ovat kaikilla kunnossa. Nyt kyse on enää työstä ja osin sen tuomasta onnesta.
Nuorten maailmanmestaruus kuitenkin on jo muistona sellainen, että se ei lähde mielestä pesemälläkään.
Jotain porukasta kertoo, että useampikin nosti median tentissä spontaanisti esille parhaana asiana juhlissa sen, että bileitä saa viettää tämän joukkueen kanssa.
– Täällä on niin monta vuotta pyörinyt ja samoja naamoja nähnyt, että huomaa, että maajoukkueestakin muotoutuu hyviä ja pysyviä ystävyyssuhteita. Ja hiljaisempia persoonia rohkaistaan aina mukaan. On tää ihan huikeeta, muikisteli jo ennen kisoja joukkueen sympaattinen suupaltti Artturi Lehkonen.
– Hetkittäin meni kylmiä väreitä finaalin jälkeen, kun näki miten hyvät kaverit hikipäissään juhlii. Illan aikana tuli semmoisia pistoksia sydämeen, että tajusi, että nyt on aika tosi hienosta hommasta kyse, fiilisteli maanantain juhlissa puolestaan Topi Nättinen.
Kun Joukkueen hitsautuminen yhteen on tuolla tasolla, on maailmanmestaruus mahdollinen altavastaajallekin.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant