Carolina Hurricanes katkaisi uudenvuoden aattona viiden ottelun tappioputkensa kotiottelussa Montrealia vastaan. Ja millä tavalla joukkue sen teki! Kolmannen erän tehokas kahdeksan minuuttia nosti Hurricanesin valtavasta kuopasta. Voitto sinetöityi jatkoajalla.
Montreal ei tullut tiistaina Carolinaan antamaan viiden ottelun tappioputkessa tarpovalle Hurricanesille myötäntuntoa. Päinvastoin. Kahden erän jälkeen taululla komeili vierasjoukkueen 3-0-johto. Lars Eller osui Habsille kerran, Max Pacioretty kahdesti.
Mutta sitten alkoi tapahtua.
Hurjassa maalintekovireessä olevan Jeff Skinnerin johdolla Carolina rummutti erän alkuun kuuteen ja puoleen minuuttiin neljä maalia ja hetkessä lukemat olivat kotijoukkueelle 4-3. Skinner iski maaleista 1-3- ja 2-3- osumat. Tuomo Ruutu alusti Manny Malhotran tekemän 4-3- maalin.
Skinner, 21, on iskenyt joulukuun neljässätoista ottelussa hurjat 12 maalia. Ykkösketjussa Eric Staalin ja Aleksander Seminin kanssa pelaava Skinner kiitteli vireestään ketjukavereitaan.
– Täytyy kiittää heitä tästä. Olemme saaneet pelin hyvin toimimaan ja olemme vain jatkaneet siitä. Tänäänkin paikkoja oli jo aiemmin ylivoimalla, mutta emme onnistuneet. Jatkoimme vain yrittämistä ja onneksi saimme lopulta osumia, Skinner kommentoi Fox Sportin haastattelussa ottelun jälkeen.
Voitto oli Carolinalle viiden tappion jälkeen todella tärkeä, sillä ero itäisen konferenssin pudotuspeliviivaan oli kasvanut ennen ottelua jo viiteen pisteeseen.
– Tämä oli hyvä voitto ja etenkin sen vuoksi, miten se tuli. Hieno taistelu ja iso voitto tälle joukkueelle, Skinner iloitsi.
Carolinan voittomaalin iski jatkoajalla Aleksander Semin.
Montrealille tappio oli toinen peräkkäinen. Canadiens jatkaa idässä sijalla neljä.




