HPK ei luovuta pudotuspelipaikan suhteen – ”Ansaitsimme tämän”

© Kuva: Juha Tamminen

Vaikka taistelu pudotuspelipaikoista on ehtinyt karata jo monta kertaa toivottavan pitkälle, uskotaan Hämeenlinnassa vielä paikkaan auringossa.

Sarjassa sijalla 11. majaileva ryhmä nappasi perjantaina tärkeät kaksi pistettä, kun ryhmä kukisti Pelicansin Lahdessa voittomaalikilpailussa maalein 2-1.

Ykköstykkien karattua muihin seuroihin, kantaa ykkösvastuuta nuori kroatialaishyökkääjä Borna Rendulic.

Vaikka kultakypärä jäi perjantaina ilman tehomerkintöjä, oli illassa paljon hyvää.

– Puolustimme mielestäni hyvin ja olimme viisaita vieraskaukalossa. Tämän lisäksi Juuse Saros oli maalilla hyvä ja otti muutaman maukkaan torjunnan, Rendulic analysoi SuomiKiekko-sivustolle.

– Kolme pistettä olisi ollut loistavaa, mutta täytyy sanoa, että heillä oli myös hieman tuuria. Se tasoitus tuli hieman onnekkaastikin.

Ilta oli vaikea molemmilla joukkueille. HPK oli kuitenkin varsinkin avauserän loppuvaiheilla sekä toisella kaksikymppisellä selvästi niskan päällä.

– Ansaitsimme tämän tuloksen, kroatilaistaituri kertasi.

Voittomaalin viimeisteli lopulta Ville Järveläinen. Rendulic ei itse ampunut rangaistuslaukauksia. Se ei kuitenkaan voiton huumassa pänninyt.

– Pääsin ampumaan niitä viime kaudella monesti, mutta taisin epäonnistua kaikissa. Se olisi kiva saada ampua, mutta se ei ole ehkä vain minun juttuni, hyökkääjä hymähti.

Ilari Isotalo, Lahti
Twitter: @IlariIsotalo

Mitä Rendulic ajattelee vahvasta alkukaudesta? Entä mitä tavoitteita kroatilla on tulevaisuuden suhteen? Lue tästä lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta!