Lukolle hattutempun tiistaina 6-0-lukemin tulleessa KalPa-ryöpytyksessä ampunut Janne Keränen odottaa innolla torstaina vieraaksi saapuvaa sarjakärkeä Oulun Kärppiä.
– Kärkijoukkue sytyttää aina ilman sen kummempia virittelyjä. Kärpiltä puuttuu olympialaisten takia kaksi laatuluokan pelaajaa eli puolustaja Lasse Kukkonen ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen samoin kuin päävalmentaja Lauri Marjamäki, mutta oululaisten rosterissa riittää korvaajia, Keränen pohtii Lukon kotisivuilla.
– Edessä on takuuvarmasti kova peli ja meille samalla hyvä oman tason mittari. Jos halutaan voittaa, on pysyttävä pois jäähyltä. Kärppien taitavat pelaajat tarkoittavat nimittäin osaamista myös ylivoimalla, hän miettii.
Kiitokset ketjukavereille tehoista
Keränen muistaa tehneensä hattutempun viimeksi HIFK:n B-junioreissa. Liigassa on tullut useampiakin kahden maalin iltoja, mutta se kolmas oli antanut odotuttaa itseään tiistaiseen KalPa-peliin.
– En minä siitä hattutempusta ole ikinä paineita ottanut, mutta kyllä sen syntyminen kieltämättä helpotti aika tavalla. Olen päässyt vaihteeksi taas ketjuun, jossa on helppo tehdä tulosta. Aaron Gagnon ja Ville Vahalahti ovat sen luokan pelimiehiä, että siinä syttyy väkisin itsekin, mies kiittelee ketjukavereitaan.
– Aaronissa on samaa takuuvarmaa kanukkisentteriä kuin oli Kurtis McLeanissa ja Ville taas on ollut jo pitkään yksi Liigan kärkihyökkääjistä. Hän on maailmanluokan syöttelijä, joka osaa tehdä myös maaleja.




