Sotshin olympialaiset lienevät Anaheim Ducksin suomalaislegendalle Teemu Selänteelle lopultakin ne viimeiset.
Pitkän olympiataipaleensa 1992 Albertvillesta aloittanut Selänne muistelee lämmöllä 22 vuotta kestänyttä olympiamatkaa. Raimo Helmisen rinnalle kuusien olympialaisten mieheksi nouseminen merkitsee paljon.
– Onhan se huikea saavutus. Täytyy olla tosi kiitollinen, että on saanut ja pystynyt pelaamaan näin kauan tällä tasolla, Selänne fiilisteli SuomiKiekko-sivustolle Anaheimissa viime viikolla.
Eikä Selänne ole vain osallistunut kisoihin. Hän on olympiahistorian kaikkien aikojen paras pistemies. Kuusissa olympialaisissa Selänne on kirjannut 20 maalia ja 17 syöttöä 31 ottelussa.
Vielä 36-vuotiaana Torinossa (2006) Selänne voitti sekä kisojen maali- että pistepörssin (6+5).
– Kaikki kokevat nää olympiareissut omalla tavallaan, ja jokainen näistä turnauksista on ollut ihan täysin oma tarinansa. Sikäli näitä on makea muistella, ja on me niistä usein jotain mukaankin viemisiksi saatu, Selänne hymyilee.
”Suurin osa ylisuoritti”
Selänteen olympiahistorian heikoin noteeraus oli neljä vuotta takaperin Vancouverissa, missä leukamurtumasta toipumassa ollut Selänne ei saanut niin ikään puolikuntoisten ketjukaveriensa Saku Koivun ja Jere Lehtisen rinnalla aikaan Torinon hurmosta. Tilille kertyikin vain kaksi syöttöpinnaa.
Uran makeimmat onnistumiset löytyvät pelaajan itsensä mukaan kuudentoista vuoden takaa Naganosta.
-Kyllä ne kaksi maalia Ruotsia vastaan ovat ne rakkaimmat maalit. Jotenkin ne oli vain siinä vaiheessa niin ratkaisevia, Selänne muistelee puolivälieräottelua, jossa suomalainen teki Suomen molemmat maalit.
Toisena kohokohtana Selänne nostaa esiin Torinon.
– Silloin ei henkilökohtaisesti tullut mitään yhtä erityistä maalia, mutta silloin ei tarvittukaan ketään yksittäistä ratkaisijaa, vaan me oltiin joukkueena niin tasaisen varmoja. Maaleja tuli joka sektorilta. Suurin osa jätkistä ylisuoritti ja ne jotka eivät, pelasivat vähintään tasoonsa, Selänne kertaa.
Sotshiin Selänne lähtee nauttimaan vastuusta, jota ei Anaheimissa ole tällä kaudella ollut tarjolla. Valmentaja Bruce Boudreaun ”koirankopissa” ajoittain ollut Selänne lähtee innolla uransa viimeisiin olympiakarkeloihin.
– Varmaan siellä hieman on eri jutut ja minuutit kuin täällä (Anaheimissa) nyt on ollut. Uskon, että roolia on enemmän tarjolla ja se rooli otetaan, mitä annetaan.
Uudet kaverit
Kun Saku Koivu jättäytyi pois olympialaisista ja Jere Lehtinen lopetti jo vuonna 2011, on Selänne myös pelikavereiden osalta uudessa tilanteessa. Vierellä tulee luultavasti olemaan pelaajat, joiden kanssa Selänne ei ole koskaan pelannut.
– Oli Sakun poisjääminen mullekin yllätys. Oli se siitä puhunut, mutta luulin, että se oli enemmän sellaista pohdiskelua. Mut sitä päätöstä kunnoitetaan totta kai. Valtterin (Filppula) ja Miken (Granlund) kanssahan me on kesälläkin vedetty, Selänne heitti hymyillen.
Filppula ilmoitti myöhemmin jäävänsä pois kisoista loukkaantumisen vuoksi.
Tommi Seppälä
Twitter: @TommiSeppala




