Kroatialaissensaatio viihtyy Suomessa ja Liigassa: ”Urani kannalta loistovalinta”

© Kuva: Juha Tamminen

HPK:n vaikean kauden yksi positiivisimpia suorittajia on ollut 21-vuotias Borna Rendulic.

SuomiKiekko-sivusto tapasi joukkueen kultapottaa tällä hetkellä tapaavan kroatialaisen, jonka peli on pelkässä reilussa vuodessa kehittynyt valtavasti.

Kiitosta heruu ennen kaikkea HPK-valmennuksella.

– Tämä on ollut urani kannalta loistovalinta. Olen päässyt pelaamaan paljon ja koen, että olen viime aikoina kasvanut pelaajana todella paljon, Rendulic puhisi Pelicans-voiton yhteydessä.

Tällä hetkellä oma pistesaldo näyttää komealta. Tehot 11+16=27 on jo viimeinen läpimurto Liigaan.

– Sitä haluaa koko ajan parantaa ja saada vielä enemmän irti. Joten ei tässä olla tyytyväisiä. Omassa pelissä löytyy vieläkin paljon kehitettävää, hyökkääjä heittää vastapallon.

”Helvetti soikoon, minähän tulen!”

Rendulicin tarina Suomessa on sisältänyt ennen läpimurtoa myös monta mutkaa. Myös päätyminen pohjolaan tapahtui hieman sattumankin avustuksella.

– Olin leirillä Vierumäellä ja suomalaiset valmentajat tulivat kyselemään, haluanko kokeilla täällä. Se oli ainoa vaihtoehtoni, joten sanoin ”helvetti soikoon, minähän tulen!”.

Alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Ässissä nähtiin vielä nuori hyökkääjä, jonka suoritustaso heitteli välillä paljonkin.

Vasta HPK:n vuodet ovat tuoneet esille ominaisuuksia, jotka ovat auttaneet Liigan vauhdissa pärjäämiseen.

– Olen kasvanut paljon ja saanut kehitettyä omaa pelaamista. Rutiinitaso on kasvanut ja pystyn lukemaan tilanteita ihan eri tavalla. Mutta nyt pitää vain jatkaa samaan malliin. Toivottavasti saamme myös joukkueena taisteltua itsemme vielä pudotuspeleihin.

Kehityskohteet ovat tulevaisuutta ajatellen selkeät.

– Puolustuspeli on ottanut suuria askelia eteenpäin, vaikka siinä on vieläkin paljon parannettavaa. Myös luistelua pitää vielä parantaa paljon, se ei ole mikään vahvuus.

– Samaten pitäisi laukoa vieläkin enemmän. Siitä löytyy vieläkin tehostamista sen suhteen. Minun pitäisi saada oma laukaus vielä paremmin esille.

Kun peli on kulkenut, on rooli kasvanut. Joukkueiden ykköstykkien lähdettyä muualle, odotetaan Hämeenlinnassa enemmän ja enemmän kroatialaiselta.

– Se on vain hienoa. Sitä haluaisi pelata vaikka koko ajan. Yritän vain paiskia hommia ja siten auttaa joukkuetta koko ajan niin paljon kuin vain pystyn, itseluottamusta huokunut Rendulic kiteytti.

Ilari Isotalo, Lahti
Twitter: @IlariIsotalo