KooKoon 40-vuotias sentteri Jari Kauppila lopetti hienon uransa maanantaina hienolla tavalla Mestiksen mestaruuteen.
Kauppilan uraa muisteltiin tänään aiheellisesti myös Pelicansin kotisivuilla – pelasihan Lammilta lähtöisin oleva pelaaja Lahdessa peräti kahdeksan SM-liigakautta. 323 ottelussa syntyi 144 tehopistettä.
– Todennäköisesti tämä oli uran viimeinen jääkiekko-ottelu. Matka on ollut pitkä, todella pitkä, mutta se on mennyt nopeasti, Kauppila kertoi Ilta-Sanomille mestaruuden ratkettua.
Päätös lopettamisesta syntyi heti mestaruustaiston päätyttyä.
– Sen takia otin äsken perheen pukukoppiin, kun en ole vielä kellekään muulle kertonut. Halusin, että he saavat tietää ensimmäisenä. Musta on aika v*tun tyylikästä lopettaa mestaruuteen, Kauppila hehkutti Ilta-Sanomille.
Suomessa Kauppila ehti pelata liigaa myös HPK:ssa, Jokereissa, HIFK:ssa ja TPS:ssä. Ruotsissa hän edusti myös yhteensä neljää eri seuraa.




